Tumblelog by Soup.io
Newer posts are loading.
You are at the newest post.
Click here to check if anything new just came in.
ezekielnozh

Köydessä Tuntuu Hevosen Haju.

Anoppi punastui melko lailla ja ei sanonut sanaakaan vastaukseksi. En uskaltanut tehdä mitään koskapa en tiennyt kuka tuo nainen oli niinpä olimme hiljaa ja käsi aloitti hiljaisen runkkaamisen ja naisen kasvot kumartuivat syliini ja nainen otti kaluni suuhunsa ja imi sitä kuin tikkukaramelliä. Siellä menimme ensin uimaan ja allasbaarissa otimme muutaman drinkin lisää samalla härnäsin anoppiani, että et uskalla tulla turkkilaiseen saunaan, koska olet niin ujo. Istuin melko lähelle sitä ovea josta naiset tulevat saunaan ja jo hetken kuluttua kuulin vaimoni kikattavan suihkun puolella. Noin 5 min kuluttua ovi avautui ja saunaan tuli kolme naista joista yksi istuutui aivan minun viereeni, en tunnistanut kuka se oli koska silmälasini olivat aivan huurteessa, mutta keskustelusta päätellen se oli vaimoni, koskapa naisen käsi laskeutui reiteni päälle ja siirtyi pikkuhiljaa kaluni päälle joka nostikin välittömästi päätään. Hetken päästä miehet lähtivät pois ja uusia naisia tuli taas saunaan, ja taas alkoi sumun keskeltä kuulua naisten keskustelua ja myös vaimoni ääni kuului ja siitä rohkaistuneena otin naista kädestä kiinni ja siirryimme hieman syrjäisempään paikkaan samalla suutelin naisen rintoja ja käänsin naisen takapuoli minuun päin ja asetin http://kaunisnainenrah.buzzlatest.com mulkkuni hänen häpyhuulien väliin aloittaen hiljaisella vauhdilla työnnellä sitä edes takaisin. Itse lähdin turkkilaiseen saunaan ja riisuin itseni alastomaksi kuten asiaan kuuluukin.

seksiseuraa

Olin nyt kontallaan pojan päällä nojaten käsiini ja maistelin kalua kuin en ennen olisi sellaista nähnyt.Nyt se poika saisi jo tulla, ajattelin. Pojan olemus oli suorastaan neitsytmäinen. Tunsin kihelmöintiä ja jonkinlaista painetta siellä. –Tänne tulen uudestaan, muistan ajatelleeni juuri ennen kuin nukahdin.Suorastaan irstaaksi naiseksi. Huomasin, että olin kiihottunut katsellessani patsaita. Runkkasin kalua ja kaiken kirkkaan kiimanesteen mitä sen päästä tuli hieroin sen varteen ja terskaan. Tein kyykkyjumppaa pojan päällä nauttien venytyksen tunteesta pillussani.

http://www.youtube.com/embed/1GU29AoeuL4

Further Guidelines For Down-to-earth Systems

Deittailu on tuuripeli, mys verkossa

Deittisivustojen käyttö, grafiikka Kuva: YLE deittisivustot Kotimaisia ja ulkomaisia deittisivustoja on netissä kymmeniä. Suomessa suurimman deittipalvelun tittelistä kisaavat ainakin Suomi24 Treffit ja E-kontakti , jotka molemmat kertovat käyttäjämääräkseen yli 100 000 aktiivista seuranhakijaa.

Lähteet... http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/04/18/deittailu-tuuripelia-myos-verkossa

Kerrankin kunnolla 4

"Näiden miesten joiden sperma Hanki Seksiseuraa Ja Panoseuraa Paikkakunnaltasi on tässä kupissa, näiden miesten jotka sinua ovat naineet, ja tähän kuppiin lahjansa antaneet. Mikä finaali kysyin? mitä tää nyt on? Minä tiesin olevani Jussin! Saisin vihdoinkin olla minä Kaapista ulos ja heti mies?

Nyt olin jo tauon tarpeessa, ja niin tuntuivat muutkin olevan... No se nyt vaan on semmonen, että me kaikki naidaan sua, mut spermat lasketaan tohon kuppiin, ja kun sultakin tulee niin siihen samaan kuppiin sinäkin...Mitä ihmettä minä teen, joka heteroelämää elänyt, ja lapsiakin yrittänyt!

Nella-piian rangaistus 2

Hän näyttää Järjestä Seksitreffit – Saat Seikkailuseuraa Ja Kokemuksia Netistä tutkivan tarkasti että kiinnitykset ja lukitukset on kunnossa…

Kahleissa on iso rauta kaulaan, pienemmät käsiin ja jalkoihin. Seinän betoniin, lattian rajaan noin puolen metrin päähän toisistaan on upotettu kaksi paksua rautalenkkiä josta lähtee lyhyet ketjut, melkein yhtä paksut kuin kahleissakin. Isäntä pitää otteessaan, tarttuu alushameen kaula-aukkoon, repäisee sen voimakkaalla otteella niin ette hame repeää pitkälle alas kerralla ja sen mukana lähtevät rintaliivitkin.

Isäntä arvioi ja mittailee silmillään lattialla makaavaa piikaa, siirtyy sitten jalkapuolelle, tarttuu piian nilkkoihin vetäen jalat erilleen toisistaan niin että nyt jalkovälinkin täytyy alkaa Isännälle näkyä…

Mutta Isäntä näyttää olevan nyt vain kiinnostunut piikansa kahlitsemisesta…

Seuraava mitä Nella tunteekin on kun jalkarautaa asetetaan nilkan ympärille.

Tallin seinällä koukuissa on monenlaisia hevostarvikkeita: päitsiä, kuolaimia, ohjasremmejä, köysiä ja kaikkea muuta asiaankuuluvaa.Isäntä tarttuu Nellan ranteisiin ja alkaa köyttää niitä varman lujin ottein. Niiden jatkeina näyttää vielä olevan ylimääräiset ketjunpätkät.

Köydessä tuntuu hevosen haju. Nella tuntee menettävänsä kaikki voimansa.

Piika ajattelee nyt ettei Isäntä häntä sentään varmaan oikeasti lyö ja että tämän pelotteen ja ehkä riisuutumisen jälkeen hän pääsee jopa palaamaan keittiöön toisten piikojen luo. Hänestä tuntuu että nyt Isäntä on nujertanut hänessä aivan kaiken…!, Isäntä komentaa.

seksiseuraa

Don't be the product, buy the product!

Schweinderl